Vieraskynä: Oppimisen voima ja tuki – menestystekijät työelämän muutoksessa
Tekstin on kirjoittanut työeläkeyhtiö Elon työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki.
Työelämän muutosvauhti kiihtyy ja moninainen epävarmuus toimintaympäristössä on arkea. Mikä on tärkein työelämätaito? Nykyistä osaamista enemmän ratkaisee kyky ja motivaatio oppia. Olemme työelämässä paradigman muutoksen äärellä, kun asiantuntijan ammatti-identiteetti niin junioreilla kuin konkareilla on muutettava oppijaidentiteetiksi.
Työ on parhaimmillaan vahvasti mielen hyvinvointia lisäävää, kun työtehtävä ja työympäristö ovat sopusoinnussa työkyvyn kanssa. Oppiminen työssä tuo paljon iloa, ja 80 % suomalaisista kertoo nauttivansa uuden oppimisesta. Oppiminen herättää positiivisia tunteita ja toiveikkuutta. Toisaalta oppimisen kanssa myös kamppaillaan työelämässä. Yli 20 %:lla työntekijöistä on todettu tai koettu oppimisvaikeus.
Oppimisen vaikeudet ovat yhteydessä heikentyneeseen työkykyyn
Oppimisvaikeudet vaikuttavat työntekijän työkykyyn monella tavalla. Jos työntekijä kamppailee tehtäviensä kanssa osaamisvajeiden ja oppimisen ongelmien takia, itsetunto ja motivaatio voivat laskea. Ylikuormittuminen tuo mukanaan vaikeuksia tiedonkäsittelyyn ja heikentää entisestään oppimiskykyä. Myös virhealttius voi tällöin kasvaa, mikä edelleen horjuttaa minäpystyvyyttä ja voi aiheuttaa esimerkiksi lisäkustannuksia tai jopa työturvallisuuden vaarantumista.
Vaikeudet oppimisessa aiheuttavat pitkäkestoista psyykkistä kuormittumista ja lisäävät myös työuupumuksen riskiä, jos työntekijä on jatkuvasti epävarma omasta suoriutumisestaan eikä kykene suoriutumaan tehtävistään vaaditulla tavalla.
Osaamisvajeet ja oppimishaasteet työssä muodostavatkin kasvavan riskin työkyvylle. Osaamisvajeiden seurauksena kasvaa työttömyysriski, ja työttömyys lisää edelleen työkyvyttömyysriskiä. Miten pidetään kaikki mukana työelämässä ja tuetaan ihmisiä yksilöllisesti oppimisen haasteissa ja tilapäisesti eri syistä työkyvyn alentuessa? Tämä on olennainen kysymys työelämässä sekä inhimillisesti vastuullisen työelämän kannalta että työkyvyttömyyden kustannusten, tuottavuuden ja kestävän kasvun näkökulmasta.
Työkykyä johdetaan arjessa
Oppimisen kannalta yhteisön vuorovaikutuksen sävelillä ja johtamisen laadulla on suuri merkitys, sillä yksilön ja yhteisön oppiminen ovat tiiviisti toisiinsa kietoutuneita. Vahva psykologisen turvallisuuden ja minäpystyvyyden kokemus ruokkii työssä onnistumista ja oppimista. Kehittävä työote kasvaa ja vahvistuu psykologisesti turvallisessa toimintaympäristössä, joka haastaa ja mahdollistaa yksilön kasvua ja kehittymistä. Uskallamme kokeilla ja harjoitella uusia taitoja ja toimintatapoja, kun saamme myös onnistumisen kokemuksia ja pystyvyyttä vahvistavaa kannustavaa palautetta.
Jotta kaikki pysyvät mukana työelämän kyydissä, meidän on tunnistettava oppimisen haasteita paremmin ja kasvatettava esihenkilöiden osaamista tukea oppimista monimuotoisessa työyhteisössä. Tähän tarvitaan johdon sitoutuminen ja vahva työkykyjohtamisen työkalupakki. Työkykyjohtamisen prosessit, roolit, osaaminen, tiedon hyödyntäminen ja johtaminen tulee laittaa kuntoon kaikilla tasoilla. Hyvä arki työkykyjohtamisessa ratkaisee. Kun työ on yhä enemmän oppimista, suorituksen johtaminen on entistä vahvemmin sidoksissa hyvään työkykyjohtamiseen. Hyvinvoiva mieli kykenee oppimaan.
Jokaisella työntekijällä, on sitten konkari tai nuori, on myös itsellä vahva vastuu oman osaamisensa jatkuvasta kehittämisestä. Työelämä, tehtävät ja osaamisvaatimukset muuttuvat nyt sellaisella vauhdilla, että ilman rohkeaa ja nöyrää oppijan asennetta ei pärjää kukaan.
Uudesta materiaalipankista apua oppimisen haasteiden tukemiseen
Työpaikat voivat saada apua yksilön ja yhteisön oppimisen tukemiseen Jotpan verkkosivuilla 29.10.2024 julkaistavasta materiaalipankista. Eri toimijoiden kanssa yhteistyössä kehitetty Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankki tarjoaa työpaikoille tietoa ja työkaluja oppimisen esteiden huomioimiseen ja työssä oppimisen tukemiseen.
Lanseeraustilaisuudessa 29.10.2024 esitellään materiaalipankin sisältöjä sekä kuullaan asiantuntijoiden puheenvuoroja oppimisvaikeuksien tukemisesta työelämässä ja oppimisen haasteiden vaikutuksista työkykyyn. Tervetuloa mukaan!
Materiaalipankki on toteutettu Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineen (RRF) tuella.