Tiedotteet

Valtionavustushaku alkaa: Hoiva-avustajien koulutus 1/2023

23.1.2023

Palvelukeskus on avannut vuoden 2023 ensimmäisen valtionavustushakunsa tänään maanantaina 23.1.2023. Nyt myönnettävän avustuksen tavoitteena on kouluttaa yhteensä 500 uutta hoiva-avustajaa vuosina 2023–2024.

Siirry valtionavustuksen hakuilmoitukseen: Hoiva-avustajien koulutus

Haku päättyy tiistaina 7.3.2023 klo 16.15.

Avustusta voivat hakea ammatillisen koulutuksen järjestäjät, joilla on sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon järjestämislupa.

Vapaan sivistystyön ylläpitäjät ja korkeakoulut voivat olla osahakijoina mukana ammatillisen koulutuksen järjestäjien koordinoimissa yhteishankkeissa.

Avustuksella voidaan lisätä hoiva-avustajien määrää työmarkkinoilla

Valtionavustuksen tavoitteena on parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön saatavuutta ja henkilöstömitoituksen edellytyksiin vastaamista.

Valtionavustuksella voidaan

  1. järjestää hoiva-avustajan koulutukseen kuuluvia sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon osia
  2. tukea opiskelijahankintaa avustuksella toteutettavaan tai muuhun, esimerkiksi työvoimakoulutuksena järjestettävään, hoiva-avustajakoulutukseen muun muassa hakevalla toiminnalla
  3. tukea sekä avustuksella toteutetun että muiden hoiva-avustajaopintojen aikaisia tukitoimia oppilaitoksissa ja varmistaa opintojen loppuunsaattaminen sekä työelämään sijoittuminen
  4. järjestää työpaikkaohjaajien koulutusta hoiva-avustajaopiskelijoiden tukemiseksi.

Avustuksen tavoitteena on kouluttaa yhteensä 500 uutta hoiva-avustajaa vuosina 2023–2024. Valintapäätöksissä tullaan priorisoimaan niitä avustuksen hakijoita, joilla on mahdollisuus aloittaa koulutukset kevään 2023 aikana.

Mikäli pääasiallisen hakijan tavoitteelliset opiskelijatyövuodet eivät palvelukeskuksen arvion mukaan tule täyttymään vuonna 2023, valtionavustuksella voidaan tukea opiskelijahankinnan ja opiskelun aikaisen tuen toimia valtionosuusrahoituksella toteutettavaan hoiva-avustajakoulutukseen sekä järjestää työpaikkaohjaajien koulutusta hoiva-avustajaopiskelijoiden tukemiseksi.

Taustalla henkilöstöpula sosiaali- ja terveydenhuollossa

Vuoden 2023 talousarviovalmistelua koskevissa neuvotteluissa yhtenä keskeisenä teemana nousi esiin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön heikko saatavuus. Saatavuuden parantamiseksi ja etenkin henkilöstömitoituksen edellytyksiin vastaamiseksi nopeana toimenpiteenä on ehdotettu hoiva-avustajien koulutusmäärien lisäämistä.

Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2023 esitettiin hoiva-avustajien koulutuksen lisäyksiä. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittamiin hoiva-avustajakoulutuksiin myönnettiin noin 10,8 miljoonan euron lisäys. Yhteensä määrärahalla on tarkoitus kouluttaa 1 500 uutta hoiva-avustajaa vuosina 2023–2025.

Rahoituspäätökset tehdään maalis-huhtikuun 2023 aikana tai viimeistään, kun kaikki saapuneet hakemukset on käsitelty.

Palvelukeskus tulee tarvittaessa järjestämään täydennyshaun tälle valtionavustushaulle keväällä 2023 ja toistamaan avustuskierroksen syksyllä 2023.

 

Lisätietoja