Hyppää sisältöön

Aikuisten taitotutkimuksen (PIAAC) tulokset osoittavat, että koulutuksessa aliedustettuihin ryhmiin tulee panostaa myös jatkossa

Tiedote
10.12.2024
Pitkähiuksinen nainen istuu kaiteella ja katselee merelle selin kameraan.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) on tänään julkaissut aikuisten taitotutkimuksen (PIAAC) tulokset. Tutkimuksessa on tutkittu aikuisväestön (16–65-vuotiaat) eri elämänalueilla tarvitsemia tiedonkäsittelyn perustaitoja. Kansainvälisessä vertailussa Suomi on niiden harvojen maiden joukossa, joissa aikuisväestön taidot ovat paremmat kuin runsas kymmenen vuotta sitten. 

Tutkimuksen kohteena olivat lukutaito, numerotaito ja ongelmanratkaisutaito. Tutkimuksessa selvitettiin myös taitojen yhteyttä koulutukseen, työhön ja hyvinvointiin sekä yhteiskunnalliseen osallistumiseen. 

Eriarvoisuus osaamisessa on PIAAC-tutkimuksen mukaan kansainvälisesti paheneva ongelma. Suomessa on muita maita pienempi prosenttiosuus niitä, joilla on puutteellinen lukutaito, numerotaito tai puutteelliset ongelmanratkaisutaidot.  

Silti Suomessa on yli 300 000 työikäistä aikuista, joiden taidot ovat puutteellisia kaikissa kolmessa taitoalueessa. Tällä ryhmällä työelämään osallistumisaste ja työllisyysaste ovat matalampia kuin taitotasoltaan korkeammalle sijoittuneilla työikäisillä. Perustaitojen vahvistaminen voi olla yksi keino työllisyysasteen nostamiseksi.

 

Jotpa edistää aliedustettujen ryhmien osallistumista koulutukseen 

Vuonna 2020 OECD teki selvityksen työikäisten ihmisten jatkuvasta oppimisesta Suomessa (oecd.org). Selvityksessä muun muassa todettiin, että Suomessa pitäisi tavoittaa paremmin koulutuksessa aliedustettuja ihmisiä eli heitä, jotka eivät osallistu koulutukseen yhtä paljon kuin muut.  

Jotpa on toimintansa alusta lähtien edistänyt aliedustettujen ryhmien osallistumista koulutukseen. Rahoittamamme osaamispalvelut ovat ensisijaisesti tutkintoa lyhyempiä koulutuksia, joissa aliedustetut ryhmät ovat yksi tärkeimmistä kohderyhmistä. 

Edellytämme rahoituksen saajia myös tarjoamaan koulutuksiin osallistuville henkilöille ohjausta ja muita tukitoimia, kuten uraohjausta tai oppimisen haasteiden tunnistamista. Näin muun muassa koulutuksessa aliedustettuja ryhmiä tuetaan heidän siirtyessään kohti korkeampaa osaamis- ja koulutustasoa. 

 

Perustaitoja vahvistetaan useassa eri hankkeessa 

Olemme viimeisen kolmen vuoden ajan edistäneet aliedustettujen ryhmien osallistumista muun muassa näissä hankkeissa: 

  • Olemme pilotoineet perustaitomerkkejä vankien perustaitovalmennuksessa. 
  • Olemme julkaisseet Työssä oppiminen sujuvaksi –materiaalipankin, joka tarjoaa tietoa ja välineitä oppimisvaikeuksien huomioimiseen työelämässä.
  • Olemme julkaisseet väliraportin tutkimuksesta, jossa selvitetään, lisäävätkö koulutustiedon saaminen ja koulutukseen liittyvä ohjaus matalasti koulutettujen ihmisten hakeutumista koulutukseen. Tutkimukseen liittyvässä hakevan toiminnan pilotissa on jo jaettu koulutustietoa 1600:lle pelkän perusasteen koulutuksen varassa olevalle henkilölle. Tutkimuskokonaisuus käynnistettiin vuonna 2022, ja sen loppuraportti julkaistaan vuonna 2025.

  • Vuonna 2025 toteutamme työvoiman ulkopuolisten pilotin, jonka tavoitteena on tutkimuksen keinoin seurata, saadaanko intensiivisen ohjauksen avulla tiettyjä työvoiman ulkopuolella olevia ihmisryhmiä kehittämään osaamistaan tai hakeutumaan työelämään. Lisää tietoa pilotista julkaistaan keväällä 2025. 

 

Tutustu PIAAC-tutkimustuloksiin