Puhtaan siirtymän täydennyshaussa myönnettiin avustusta 23 koulutukselle
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (Jotpa) on myöntänyt valtionavustusta yhteensä noin 2,5 miljoonaa euroa osaamispalveluihin, joissa järjestetään lisää koulutusta puhtaan siirtymän teemoissa. Täydennyshaku liittyy puhtaan siirtymän valtionavustuksiin, joita Jotpa on avustanut syksyllä 2022 ja keväällä 2024. Tässä täydennyshaussa avustusta myönnettiin 23 koulutuskokonaisuudelle eri puolille Suomea.
Valtionavustushaku järjestettiin 25.9.2024–6.11.2024. Hakemuksia saapui 43 kappaletta, ja avustusta haettiin yhteensä noin 5,3 miljoonalla eurolla.
Avustus toteutetaan Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineen rahoituksella (RRF-rahoitus).
Lue lisää valtionavustuksesta
Työmarkkinoilla on kysyntää puhtaan siirtymän koulutuksille
Täydennyshaun tavoitteena on järjestää lisää koulutusta ja muita osaamispalveluita, jotka liittyvät seuraaviin Jotpan avustamiin teemoihin:
- korjausrakentamisen kiertotalousosaaminen
- tekstiili- ja pakkausalan biotalousosaaminen
- puhtaan siirtymän vientiä tukeva kaupallinen ja tekninen osaaminen
- kone-, metalli-, logistiikka- ja kuljetusalojen puhtaan siirtymän osaaminen.
Teemojen mukaisiin valtionavustushakuihin lähetetyt avustushakemukset sekä koulutushankesuunnitelmat olivat laadukkaita, ja myönnettyjen avustusten mukaiselle koulutukselle on edelleen kysyntää työmarkkinoilla tarjonnan lisääntymisestä huolimatta.
Tässä avustuksessa koulutuksen kohderyhmänä ovat erityisesti henkilöt, jotka työskentelevät tai ovat kiinnostuneita työskentelemään yllä mainituilla toimialoilla.
Avustuksen saajat: Täydennyshaku Jotpan puhtaan siirtymän hankeavustuksiin
Hakijoiden suunnitelmien mukaan osaamispalveluihin voi osallistua noin 930 uutta opiskelijaa.
Avustuksen saajat, hankkeen nimi, avustuksen määrä ja hankkeen lyhyt kuvaus:
- Etelä-Savon Koulutus Oy: Uutta puhtia kuljetuksiin, 92 500 €
- ”Tavoitteena tukea vihreää siirtymää ja ekologisesti kestäviä ratkaisuja kuljetus-, logistiikka- ja ajoneuvoalalla. Osaamistarvekartoitusten perusteella pilotoidaan sisältöjä uusiin ammattitutkinnon osiin.”
- Helsingin kaupunki: Elinkaariosaamista tekstiili- ja vaatetusalalle 2, 131 900 €
- ”Kiertotalous- ja biotalousosaamisen osaamispalvelu tekstiili- ja vaatetusalalle. Koulutuspalvelut tavoittavat katveeseen jääviä opiskelijaryhmiä ja tarjoavat tulevaisuussuuntautunutta biotalouden osaamista ja työllistymistä edistävää osaamista kiertotalouden piiriin.”
- Hämeen ammattikorkeakoulu Oy, Savonia-ammattikorkeakoulu Oy: KIRI2 - Kiihdytä kiertotaloudella - Uutta arvonluontia tekstiili- ja muotialalle, 94 720 €
- ”Kiihdytetään tekstiili- ja muotialan kiertotalousosaamista. Sisältöinä muun muassa brändiliiketoiminta, muotoiluosaaminen, systeeminen muutos sekä arvoketjut.”
- Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy: Vastuullinen korjausrakentaminen - Tarpeesta tilaukseen, 43 100 €
- ”Koulutuksella korjausrakennusalan tilaaja saa vahvan pohjan vastuullisen korjausrakentamisen elinkaarenhallintaan ja ammattimaiseen päätöksentekoon tarpeiden tunnistamisesta tilaukseen. Koulutuksella tuetaan rakennusalan vihreää siirtymää sekä Suomen korjausvelan alentamista.”
- Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy: Vihreä siirtymä kuljetusalalla, 91 500 €
- ”Koulutuksella osallistuja saa vahvan pohjan vastuullista ja kestävää kehitystä edistävään kuljetusalan liiketoimintaan ja yhteistyöhön. Ketterä, valtakunnallinen ja työelämälähtöinen verkkokoulutus, jossa huomioidaan opiskelijan laadukas ohjaaminen ja tukeminen.”
- Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy: Puhdas suunta, 138 700 €
- ”Vastataan väestön ja yritysten koulutustarpeisiin puhtaan siirtymän korkeakoulutasoisilla opinnoilla. Sisältöjä muun muassa puhtaasta energiateknologiasta ja -tuotannosta ja vastuullisesta liiketoiminnasta.”
- Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy: Digitaalinen puhtaan siirtymän tuotanto, 117 000 €
- ”Kehitetään kone- ja metallialan pienissä ja keskisuurissa yrityksissä toimivien henkilöiden osaamista teollisen tuotannon automatisoinnista, digitalisoimisesta sekä siirtymisestä vihreään tuotantoon.”
- Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy: Käyttövoimamurros ajoneuvo- ja kuljetusalalla, 112 000 €
- ”Rakennetaan koulutussisältöjä, joiden avulla kone-, kuljetus- ja logistiikka-aloilla työskentelevät henkilöt pystyvät täydentämään osaamistaan ja hyödyntämään oppimaansa työssään parantaen omaa tuottavuuttaan.”
- Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy: Uusiutuvaa työvoimaa digitaalisesti, 228 000 €
- ”Edistetään Suomen vientialojen puhtaaseen siirtymään liittyvää kaupallista ja teknistä vientiliiketoimintaosaamista tarjoamalla työelämälähtöisiä verkossa suoritettavia mikrokursseja.”
- Savonia-ammattikorkeakoulu oy: Puhdas siirtymä valmistavan teollisuuden tarpeisiin, 134 600 €
- ”Koulutus valmistavassa teollisuudessa työskenteleville ja muille alasta kiinnostuneille tai valmistavaan teollisuuteen uran vaihtoa harkitseville. Sisältöinä muun muassa älykkäät energia- ja logistiikkaratkaisut sekä resurssitehokkuus ja raaka-aineiden uudelleenkäyttö.”
- Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy: Kiertävä kivi - Puhtaan siirtymän osaamista kaivosalalle, 229 500 €
- ”Koulutusta kestävään kaivostoimintaan vastaten kasvaviin puhtaan siirtymän osaamistarpeisiin. Tuetaan alan vientiä varmistamalla puhtaan siirtymän osaamista ja tukemalla kehittämistyötä. Kestävän kaivostoiminnan tavoitteisiin kuuluu kiertotalousratkaisujen lisääminen, hiilineutraaliuden tavoittelu ja luontokadon ehkäisy.”
- Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy: Purkumateriaalien kiertotalous, 95 000 €
- ”Laaditaan käyttäjälähtöinen koulutuskokonaisuus purkumateriaalien kiertotalouden ja turvallisuuden edistämiseksi.”
- Tampereen Aikuiskoulutussäätiö sr: Ajoneuvo- ja kuljetusalan sähköistymisen tukeminen ja kehittäminen, 113 000 €
- ”Tarjotaan osallistujille ajoneuvojen korkeajännitetekniikan tietoutta siten, että työnantajayritykset kykenisivät kehittämään korkeajännitetekniikalla varustettujen ajoneuvojen huolto- ja korjauspalveluita.”
- Tampereen Aikuiskoulutussäätiö sr: Rakennetun ympäristön kiertotalous ja kestävyys, 118 900 €
- ”Jatkokehitetään Kestävää korjausrakentamista ja purkuosaamista -koulutuksen toimintamallia, moduulipohjainen koulutus kiertotalouteen ja vastuullisuuteen rakennusalalla vastaten uudistuvan lainsäädännön sekä kierrätys- ja ilmastotavoitteiden tuomiin haasteisiin. Kohdennettu erityisesti rakennusalan suunnittelijoille, rakentamishankkeiden toteuttajille, viranomaisille sekä rakentamisen kiertotalouden parissa työskenteleville.”
- Tampereen korkeakoulusäätiö sr: Kestävä ja uudistuva logistiikka, 88 500 €
- ”Tavoitteena osaamisen lisääminen logistiikka-alalla ja yritysten toiminnan tukeminen uusimmalla osaamisella. Koulutus hyödyntää Tampereen yliopiston tutkimusperustaista osaamista uudistuvan ja kestävän logistiikan teemoista.”
- Turun ammattikorkeakoulu Oy: Kestävän Korjausrakentamisen Suunnitteluosaaja, 92 500 €
- ”Tavoitteena lisätä rakennusalan toimijoiden näkemystä ja toimintamalleja kestävästä korjausrakentamisesta uuden rakennuslain myötä yhteistyössä työelämän kanssa. Tuloksena koulutettuja osaajia, jotka ovat tietoisia korjausrakentamisen vähähiilisyydestä ja rakennusalan digitalisaatiosta.”
- Turun ammattikorkeakoulu Oy, Turun ammatti-instituutti: Vastuullinen laadunhallinta ja tuotekehitys tekstiili-, muoti- ja pakkausalalla, 166 477 €
- ”Koulutus tarjoaa lähestymistavan yritysten kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen ja kilpailukyvyn sekä alan vetovoiman parantamiseen. Käsitellään viherpesun välttämistä, luotettavan tiedon välittämistä ja vastuullista markkinointia. Tapahtumatuotannossa tutustutaan ympäristöystävällisiin ratkaisuihin ja tuotekehityksessä hyödynnetään uusimpia teknologioita.”
- Turun yliopisto, Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy, Ab Yrkeshögskolan vid Åbo Akademi: Merialan vihreä siirtymä, 112 000 €
- ”Toistetaan aikaisemmin toteutetun Merialan erikoistumiskoulutuksen tärkeimmät moduulit täydennyskoulutuksena. Koulutus on suunniteltu yhdessä alan yritysten kanssa ja opiskelu on mahdollista suorittaa töiden ohessa. Sisältöinä meriklusterin kokonaisuus/ympäristökysymykset, vihreä siirtymä merenkulun tekniikassa sekä uudet ympäristöystävälliset teknologiat.”
- Työtehoseura ry: Terve Talo -urakoitsija (korjausrakentamisen koulutus rakennusalan pk-yrityksille), 118 500 €
- ”Terve Talo -koulutus kohdennetaan rakennusalan pk-yrityksille ja urakoitsijoille. Koulutuksen avulla kehitetään korjausrakentamisen laatua ja toteuttajien välistä yhteistyötä. Tavoiteltava kohderyhmä tuottaa huomattavan osan korjausrakentamisen palveluista, mutta eivät osallistu alan täydennyskoulutuksiin aktiivisesti.”
- Vaasan kaupunki: Vamia Maintenance – Kestävää kunnossapitoa teollisuuteen, 54 200 €
- ”Osaamispalvelu kehittää teollisuuden ja vientialojen työntekijöiden osaamista kunnossapidon, automaation ja energiatehokkuuden alueilla. Koulutus yhdistää kestävän kehityksen periaatteet ja modernit teknologiat käytännönläheisesti.”
- Ab Yrkeshögskolan vid Åbo Akademi: Kestävän korjausrakentamisen täsmäkoulutus, 49 000 €
- ”Koulutuspaketti vastaa rakennusalaa koskevan vihreän siirtymän haasteisiin lisäämällä asiantuntemusta korjausrakentamisen, kiertotalouden ja luonnon monimuotoisuuden suojelemisen osalta. Tavoitteena on luoda alalle edellytyksiä kotimaisen kilpailukyvyn vahvistamiseen ja tuottaa alan toimijoille lisäarvoa sidosryhmien yhteistyöllä.”
- Äänekosken Ammatillisen Koulutuksen kuntayhtymä: Korjausrakentamisen Uudet Tuulet: Lainsäädännöstä Käytännön Toteutukseen, 70 600 €
- ”Korjausrakentamisen koulutus on suunnattu työelämässä oleville sekä alanvaihtajille. Sisältöinä muun muassa rakennuslainsäädäntöä, kustannuslaskentaa ja energiatehokkuutta. Lähiopetuksessa keskitytään työturvallisuuteen, mittaustöihin, rakenteiden vaurioihin sekä materiaalien käsittelyyn.”
- Äänekosken Ammatillisen Koulutuksen kuntayhtymä: Sähköajoneuvokoulutus, 11 000 €
- ”Sähköajoneuvokoulutus on kohdennettu työelämässä oleville ajoneuvoalan osaajille, jotka eivät vielä tee sähköajoneuvojen korjausta. Koulutuksessa avataan lainsäädäntöä ja polkua kohti sähköautojen korjausta.”
Avustuspäätökset on toimitettu hakemuksissa ilmoitetuille yhteyshenkilöille sekä hakijaorganisaatioiden virallisiin sähköpostiosoitteisiin sähköisen valtionavustusjärjestelmän kautta.
Päätösten yhteydessä on toimitettu myös ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseen ja rahoituksen käyttöohjeet.