Hyppää sisältöön

Valtionavustushaku alkaa: Hankeavustus biotalousosaamisen ja biopohjaisiin materiaaleihin liittyvän osaamisen kehittämiseen

Tiedote
28.2.2024
Tekstiili, jossa kierrätysmerkki

Uusi valtionavustushaku auki

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on avannut haettavaksi valtionavustuksen biotalousosaamisen ja biopohjaisten materiaalien, kuten tekstiilien ja pakkausmateriaalien osaamispalveluihin. 

Avustuksen tavoitteena on tukea uusien, vähähiilisten ja ekologisesti kestävien teknologioiden, ratkaisujen, tuotteiden ja prosessien kehittämistä sekä niiden käyttöönottoa, soveltamista ja kaupallistamista tekstiili- ja pakkausaloilla. Samalla tavoitteena on vastata näiden alojen yritysten osaavan työvoiman saatavuushaasteisiin kouluttamalla pääasiassa alalla jo työskentelevää henkilöstöä.

Avustusta voivat hakea ammatillisen koulutuksen järjestäjät ja yliopistot sekä ammattikorkeakoulut   
Avustus toteutetaan EU-komission elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisella rahoituksella (RRF-rahoitus).

 

Hakuinfo

Avustushausta järjestetään infotilaisuus 13.3.2024 klo 13–14. Tilaisuudessa vastataan etukäteen tulleisiin ja tilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin. 

Avustuspäätökset

Hakuaika päättyy 12.4.2024 klo 16.15. 

Avustuspäätökset pyritään tekemään 26.4. mennessä. Avustuksia voidaan myöntää yhteensä n. 3,5 miljoona euroa. 

Tavoitteena on, että avustuksella toteutettavat osaamispalvelut käynnistyvät mahdollisimman pian ja viimeistään alkusyksystä 2024.

Ota yhteyttä

Päiviö, Anna
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)