Hyppää sisältöön

Valtionavustushaku alkaa: Hankeavustus digitaalisten perustaitojen vahvistamiseen ja digitalisaation edistämiseen

Tiedote
25.9.2024
Toimiston pöydän ääressä istuu kaksi henkilöä kannettavien tietokoneiden ääressä ja yksi henkilö seisoo ja opastaa heitä.

Uusi valtionavustushaku auki

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on avannut haettavaksi valtionavustuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa erityisesti koulutukseen vähemmän osallistuvan työikäisen väestön digitaalisia taitoja sekä edistää digitalisaatiota.

Avustuksen tavoitteena on rahoittaa sellaisia osaamispalveluita, jotka parantavat digitaalisia perustaitoja ja kehittävät työelämän kannalta olennaista osaamista. 

Avustuksella voidaan rahoittaa esimerkiksi seuraavia koulutussisältöjä: 

  • yleisen työelämän digiosaamisen sekä perusdigitaitojen päivittäminen 
  • digitaaliset liiketoimintamallit, digitalisaatio kestävän kasvun tukena, digi- ja verkkokauppaosaaminen 
  • dataosaaminen, esimerkiksi datan kerääminen ja tuottaminen, datan varastointi ja hallinta 
  • ohjelmisto-osaaminen 
  • tekoälyn käyttö, esimerkiksi koneoppiminen, dataosaaminen ja sisällöntuotanto 
  • digitaalinen myynti- ja palveluosaaminen sekä digitaalisten palvelujen tuottamis- ja ohjausosaaminen ja digitaalinen asiakashallinta 
  • tietoturvaan liittyvän teknisen ja hallinnollisen osaamisen kehittäminen.

 

Avustusta voivat hakea ammatillisen koulutuksen järjestäjät, korkeakoulut, vapaan sivistystyön ylläpitäjät ja Saamelaisalueen koulutuskeskus. 

Avustus toteutetaan Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineen rahoituksella (RRF-rahoitus).

Hakuinfo

Avustushausta järjestetään infotilaisuus torstaina 3.10.2024 kello 10.00–11.30. Tilaisuudessa vastataan etukäteen tulleisiin ja tilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin. 

Koulutuksen kohderyhmä

Avustuksen tarkoitus on kannustaa jatkuvan oppimisen palveluihin henkilöitä, jotka yleisesti osallistuvat koulutukseen muuta väestöä huomattavasti vähemmän.

Näitä koulutuksessa aliedustettuja ryhmiä ovat erityisesti 

  • matalasti koulutetut eli perusasteen tai sitä vastaavaan koulutuspohjan varassa olevat 
  • muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvat henkilöt 
  • yksin- ja kevytyrittäjät sekä freelancerit 
  • yli 55-vuotiaat.

Tavoitteena on järjestää kestoltaan lyhyitä ja mahdollisimman saavutettavia koulutuksia, joihin on mahdollisimman vaivatonta osallistua kokoaikaisen työn ohessa.

 

Avustuspäätökset

Avustuspäätökset pyritään tekemään 22.11.2024 mennessä. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus voi myöntää tähän valtionavustukseen yhteensä noin 3 miljoonaa euroa.

Avustuksella toteutettavat osaamispalvelut käynnistyvät mahdollisimman pian alkuvuonna 2025. Myönnettävän avustuksen käyttöaika alkaa avustuksen hyväksymispäivämäärästä ja päättyy 28.2.2026.

 

Ota yhteyttä

Mähönen, Mikko
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)