Hyppää sisältöön
Luminen metsä ja puita.

Joulukuu 2022

Tiedote: Hakevan toiminnan pilotti: Osaamisen kehittämiseen kannustavia ryhmäohjauksia käynnistyy työpaikoilla

Syyskuussa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus hankki palvelun, jossa järjestetään lisäkouluttautumiseen kannustavia ryhmäohjauksia pienissä ja keskisuurissa (5–149 henkilöä työllistävissä) yrityksissä.

Hankinta on osa tutkimuskokonaisuutta, jossa tutkitaan, lisäävätkö koulutustiedon jakaminen ja ryhmäohjaukset ihmisten osallistumista koulutukseen. Ryhmäohjaukset alkavat vuoden 2023 alkupuolella, ja niitä voi järjestää 30.6.2024 asti.

Siirry tiedotteeseen tästä.

 

Tiedote: Osaavan työvoiman saatavuutta tuetaan rakennemuutosaloilla

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on myöntänyt valtionavustusta työmarkkina-asemaa vahvistavaan koulutukseen yhteensä 8,2 miljoonaa euroa. Avustusta myönnettiin 42 koulutuskokonaisuudelle.

Valtionavustushaku työmarkkina-asemaa vahvistavaan koulutukseen ylitarjonta- ja rakennemuutosaloille järjestettiin 5.10.-14.11.2022. Hakemuksia saapui 58 kappaletta, ja avustusta haettiin yhteensä 12,2 miljoonalla eurolla.

Siirry tiedotteeseen tästä.

 

Tiedote: Vihreään siirtymään vaadittavaa osaamista tuetaan kone-, metalli-, kuljetus- ja logistiikka-aloilla

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on myöntänyt valtionavustusta vihreää siirtymää kone-, metalli-, kuljetus- ja logistiikka-aloilla tukevaan koulutukseen yhteensä 3,9 miljoonaa euroa. Avustusta myönnettiin 21 koulutuskokonaisuudelle.

Valtionavustushaku kone-, metalli-, kuljetus- ja logistiikka-aloille suunnattuun koulutukseen järjestettiin 10.11.-14.12.2022. Hakemuksia saapui 26 kappaletta, ja avustusta haettiin yhteensä 5,7 miljoonalla eurolla.

Siirry tiedotteeseen tästä.

Avoimet ja tulossa olevat hankinnat ja valtionavustukset

Käynnissä olevat hankinnat

Ei avoimia hakuja.

Käynnissä olevat valtionavustushaut

Ei avoimia hakuja.

Tulossa olevat hankinnat ja valtionavustukset

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus avaa seuraavan valtionavustushaun hoiva-avustajien koulutukseen vuoden 2023 alussa. Avustuksen sisältö säilyy samana kuin syksyllä 2022 toteutettu avustushaku. Muista kevään 2023 valtionavustusten ja hankintojen aikatauluista ja teemoista tiedotetaan myöhemmin.

Siirry tulossa oleviin hankintoihin tästä.

Siirry tulossa oleviin valtionavustuksiin tästä.

Tulevat tapahtumat

 

10.1.2023 Mitä työikäiset ihmiset ajattelevat jatkuvasta oppimisesta? Kysely- ja haastattelututkimusten julkistus

Miten työikäiset kokevat uuden oppimisen ja osaamisen kehittämisen? Mitkä ovat mielekkäimmät tavat oppia uutta ja kehittää osaamista? Millaista on koulutukseen osallistuminen ja miten työssä oppiminen koetaan?

Tilaisuudessa julkaisemme marras-joulukuussa 2022 Kantar Publicin toteuttaman kysely- ja haastattelututkimusten tulokset, jotka valaisevat työikäisten ajatuksia ja kokemuksia jatkuvasta oppimisesta. Haastattelututkimus keskittyy erityisesti vähemmän osallistuvien näkökulmaan jatkuvaan oppimiseen. 

Suomessa koulutus kasautuu korkeasti koulutetuille ja matalammin koulutetut osallistuvat koulutukseen vähemmän työuran aikana. Tutkimusten tarkoituksena on lisätä tietoa ja ymmärrystä siitä, miten ihmiset itse kokevat jatkuvan oppimisen.  

Tilaisuus on suunnattu erityisesti jatkuvan oppimisen parissa työskenteleville asiantuntijoille, päättäjille ja viranomaisille sekä kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Lämpimästi tervetuloa kuulemaan tuloksia ja asiantuntijapuheenvuoroja!

  • Ajankohta: tiistaina 10.1.2023 kello 9.00-10.15 
  • Tilaisuus järjestetään Teamsissa. Linkki lähetetään ilmoittautuneille kalenterikutsun yhteydessä.

Ohjelma:

  • 9.00 Tervetuloa
  • Taustaa tutkimukselle
  • Tutkimuksen toteutus, tutkimusjohtaja Jaakko Hyry, Kantar Public
  • Kommenttipuheenvuorot:
    • Opetusministeri Li Andersson
    • Tutkimusjohtaja Antti Kauhanen, ETLA
    • Rehtori Tuula Kortelainen, Hyria
    • Tutkijatohtori Soila Lemmetty, Itä-Suomen yliopisto
  • Lopetus

Jotpa-kirjoituksia

Jotpan ensimmäinen vuosi on ollut täynnä vauhtia

Kirsi Heinivirta

Jotpa perustettiin reilu vuosi sitten reagoimaan nopeasti ja joustavasti työelämän osaamistarpeisiin ja edistämään jatkuvaa oppimista. Ja kyllä tämä ensimmäinen vuosi onkin ollut vauhdikas.  

Siirry kirjoituksiin tästä.


 

 

Tilaa uutiskirjeemme