Toukokuu 2024
Tervetuloa lukemaan Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen toukokuun 2024 uutiskirjettä!
Valtionavustushaku käynnissä: Hankeavustus puhtaaseen siirtymään liittyvän kaupallisen ja teknisen osaamisen kehittämiseen vientialoilla
Olemme avanneet haettavaksi valtionavustuksen, jonka tavoitteena on kehittää puhtaaseen siirtymään liittyvää kaupallista ja teknistä osaamista erityisesti vientialoilla.
Avustuksella mahdollistetaan sellaisten koulutuskokonaisuuksien järjestäminen, joilla vastataan ennakoivasti ja tehokkaasti puhtaaseen siirtymään liittyviin osaamisvaatimuksiin.
Tässä avustushaussa kohderyhmänä ovat erityisesti henkilöt, jotka työskentelevät tai ovat kiinnostuneita työskentelemään sellaisilla toimialoilla, joilla puhtaaseen siirtymään liittyviä innovaatioita sekä teknologioita voidaan hyödyntää kansallisen viennin edistämiseen.
Avustushaku päättyy 6.6.2024 kello 16:15.
Avustus toteutetaan EU-komission elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisella rahoituksella (RRF-rahoitus).
Hankinnan tarjouskausi käynnissä: Puhtaan siirtymän investointien sujuvoittamiseen liittyvä osaaminen
Hankimme puhtaan siirtymän investointeja edistävää koulutusta. Osaamistarpeita on tunnistettu muun muassa ympäristömenettelyihin ja muuhun vihreän siirtymän sääntelyyn, rahoitusosaamiseen, hankkeiden strategiseen vuorovaikutukseen sekä investointipäätösten tekemiseen liittyen.
Hankinnan tavoitteena on sujuvoittaa vihreän siirtymän investointien toteutumista sekä edistää niiden hyväksyttävyyttä.
Hankinnan tarjouskausi päättyy 7.8.2024 kello 12.00.
Hankinta rahoitetaan Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineellä (Recovery and Resilience Facility eli RRF), joka on osa NextGenerationEU-ohjelmaa.
Tule infotilaisuuteen kuulemaan puhtaan siirtymän valtionavustuksesta ja hankinnasta!
Järjestämme infotilaisuuden, jossa esitellään valtionavustushaun Puhtaaseen siirtymään liittyvän kaupallisen ja teknisen osaamisen kehittäminen vientialoilla ja hankinnan Puhtaan siirtymän investointien sujuvoittamiseen liittyvä osaaminen taustaa, tavoitteita, tavoiteltua kohderyhmää ja sisältöä.
Ajankohta: 15.5.2024 kello 13.00-14.15
Paikka: Teams
Lue lisää ja ilmoittaudu tästä.
Hankinnan tarjouskausi käynnissä: Pienten osaamiskokonaisuuksien pilotointi
Hankimme palvelua, jonka tarkoituksena on testata kansallista pienten osaamiskokonaisuuksien viitekehystä.
Hankinnan kohteena olevat pilotit kehittävät ja testaavat pienten osaamiskokonaisuuksien suunnittelua ja toteutusta viitekehyksen mukaisesti sekä arvioivat saatuja tuloksia.
Hankinnan kohteena olevien pilottien tavoitteena on
- luoda ja kokeilla yhteistyömalleja, joiden avulla suunnitellaan kiinnostavia ja työelämän tarpeita vastaavia pieniä osaamiskokonaisuuksia, joista organisaatiot ja yksilöt voisivat olla valmiita maksamaan
- testata viitekehyksen toimivuutta ja sen tuottamaa lisäarvoa osaamiskokonaisuuksien suunnittelun perustana
- toteuttaa viitekehyksen mukaisesti suunnitellut osaamiskokonaisuudet ja arvioida niiden laatua ja vaikuttavuutta
- tuottaa tietoa pienten osaamiskokonaisuuksien markkinoinnin ja niitä koskevan ohjauksen tueksi.
Hankinnan tarjouskausi päättyy 13.8.2024 kello 12.
Päätökset on tehty: Korjausrakentamisen osaamispalvelut käynnistyvät 800 opiskelijalle
Olemme myöntäneet valtionavustusta korjausrakentamisen osaamispalveluihin yhteensä noin 2,7 miljoonaa euroa. Avustusta myönnettiin 19 koulutuskokonaisuudelle eri puolille Suomea.
Lue lisää avustuksen saajista tästä.
Avustus toteutetaan Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineen rahoituksella (RRF-rahoitus).
Osaamistarvekompassin kuulumisia: dataa ja analyyseja työelämän osaamistarpeista
Osaamistarvekompassissa julkaistiin huhtikuussa Power BI -raportti, joka kertoo työelämässä tarvittavan osaamisen tilannekuvasta. Raportti tarjoaa yhteenvedon kaikkien ammattialojen osaamistarpeista sekä tietoa osaamisen yhdistelmistä, joista voi mahdollisesti syntyä tulevaisuudessa uusia tehtäviä.
Raportin tietosisältöön pureudutaan tarkemmin dataa analysoivissa kirjoituksissa. Analyyseista voit lukea esimerkiksi osaamisdatan hyödyntämisestä osaamispalveluiden suunnittelussa, eri osaamistyyppien kysynnästä sekä datan keruussa käytetyistä menetelmistä ja aineistoista.
Tutustu dataan ja analyyseihin täällä (osaamistarvekompassi.fi).