Hyppää sisältöön

Jotpan opiskelijatarinoita: Aleksi ja Meri

Opiskelijatarina
7.11.2024
Keskellä mies katsoo kameraan aurinkolasit päässä. Oikeassa reunassa lähikuva naisesta, joka hymyilee silmät kiinni kukkien vieressä. Vasemmassa reunassa Aleksi ja Meri kertovat kontaktien ja tiimityöskentelyn tärkeydestä.
Kuva: henkilökuvat Antti Eskola

Jotpan opiskelijatarinoita

Tämä tarina on osa somekampanjaamme, jolla pyrimme tuomaan opiskelijoiden ääntä kuuluviin. Julkaisemme Jotpa opiskelijatarinat omilla LinkedIn ja Facebook -sivuillamme. Käytämme postauksissa tunnistetta #opiskelijatarinoita.

Aleksin tarina

Aleksi Kalliokoskelle opinnot ovat olleet portti oman itsensä oppimiseen. “Olen oppinut paljon itsestäni, omista vahvuuksistani ja heikkouksistani. Verraten edellisiin opintoihin, tämä on ollut todella antoisaa ja opettavaista.” 

“Olen oppinut priorisoimaan asioita sekä työ että privaattielämässä. Hallitsen nykyään paremmin ajankäyttöäni ja nykyään olen osannut sanoa joillekin asioille jopa ei!” Luontaisesti helposti verkostoituva Aleksi kokee verkostoitumisen taidon ja tiimityön merkityksen korostuneen entisestään. “Yhteistyökontaktit ovat tärkeitä ja niistä hyötyy kaikki osapuolet. On helpottavaa tiedostaa, että itse ei tarvitse tietää ja tehdä kaikkea, kun on luotettavat työkaverit.” 

Aleksille verkostoituminen auttoi avaamaan ovet uuteen ja mielekkääseen työhön tapahtumatuotantoyrityksessä, aika konkreettinen esimerkki verkostoitumisen ja kollegiaalisuuden tärkeydestä!

 

Merin tarina

Meri Pikkaraiselle opinnot AhlmanEdussa ovat antaneet erityisesti kahdenlaista taitoa: sekä käytännön monialaisia taitoja työtehtäviin, kuin myös oppimisen taitoja, kuten rajaamista ja tiimitaitoja. “On ollut hyvä pysähtyä opintojen äärelle ja oppia, miten juuri minä opin. Verkostoituminen ja tiimityöskentely on auttanut ymmärtämään, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse, olemme täällä yhdessä.” 

Opintojen monialaisuus on tuonut Merille uusia ideoita omaan työhön, on ollut hyvä oppia näkemään asioita myös muiden alojen näkökulmasta. Oman osaamisen päivittämisen lisäksi itsereflektiota on tullut enemmän mukaan tekemiseen: tehokas etukäteissuunnittelu ja tilanteen läpikäyminen jälkikäteen ovat tulleet tavaksi. 

Meri kokee saamiensa uusien taitojen monipuolistaneen ja uudistaneen hänen työtään. Opintojen parissa on ollut mahdollista kokeilla uusia asioita ennakkoluulottomasti, on voinut kokeilla monenlaisia projekteja, joista on saanut ideoita omaan työhönsä. “On hyvä pysähtyä uudistumisen äärelle ja saada uutta energiaa ja ideoita uudistuvaan työelämään. Ihmisen on tärkeää saada tukea uudistumiseen ja eheytymiseen.”

 

Meri Pikkarainen ja Aleksi Kalliokoski opiskelevat AhlmanEdussa ja saavat monipuolisuutta opintotarjontaan Jotpan rahoittamasta Elämystaitajat-hankkeesta. Opinnoissa on mahdollista valita opintokokonaisuuksia ravintola- ja catering-, matkailu- ja luonto- ja ympäristöalan perustutkinnoista sekä lyhytkoulutuksista kulttuuri- ja tapahtuma-alan tiimoilta. Elämystaitajan ammattitaitoa kerätään erilaisten projektien, yritysyhteistyön, tapahtumien järjestämisen ja muiden monialaisten opintojen kautta.

Koulutus rahoitetaan Koronapandemian lyhyt- ja pitkäaikaisvaikutusten hoito -valtionavustuksellamme.

 

Haastattelu ja teksti: Hanna Lahtinen

Kuvat: Antti Eskola

AhlmanEdu