Hyppää sisältöön

Jotpan opiskelijatarinoita: Elske

Opiskelijatarina
5.9.2024
Kuvassa Elske seisoo lasisen seinän edessä ja hymyilee kameralle. Vasemmassa reunassa Elske kertoo oppineensa suomen kieltä kurssilla.
Kuva: Elsken albumi

Jotpan opiskelijatarinoita

Tämä tarina on osa somekampanjaamme, jolla pyrimme tuomaan opiskelijoiden ääntä kuuluviin. Julkaisemme Jotpa opiskelijatarinat omilla LinkedIn ja Facebook -sivuillamme. Käytämme postauksissa tunnistetta #opiskelijatarinoita.

Elsken tarina

Elske on oppinut Sujuvasti soten töihin -koulutuksessa monia hyödyllisiä taitoja lähihoitajan työtä varten. Hänen mukaansa terveydenhuollon ammattisanaston ja suomen kielen oppiminen ovat olleet koulutuksen antoisimpia sisältöjä. Elske muutti 2,5 vuotta sitten Jyväskylään Hollannista, jossa hän työskenteli terveyskeskuksessa ja laboratoriossa yli 20 vuoden ajan.  

Elske uskoo, että lähihoitajaopinnot ja työharjoittelut tuovat hänelle hyviä mahdollisuuksia työllistyä: 

“Työharjoittelujen kautta olen päässyt tutustumaan lähihoitajan työhön monipuolisesti: kotihoidossa, päiväkodissa ja vanhainkodissa. Nämä työharjoittelujaksot ovat antaneet minulle hyvän kuvan eri työmahdollisuuksista alalla Jyväskylässä.” 

Elske osallistui Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian järjestämään Sujuvasti soten töihin -koulutukseen. Koulutus on rahoitettu Täydentävät ja pätevöittävät opinnot sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä varhaiskasvatuksessa –valtionavustuksellamme.