Hyppää sisältöön

Hankinnan tarjouskausi alkaa: Puhtaan siirtymän investointien sujuvoittamiseen liittyvä osaaminen

Tiedote
6.5.2024
Kaksi naista istuu työpöydän ääressä ja tekee muistiinpanoja tabletille ja muistikirjaan. Työpöydällä on pieni maapallo ja tietokone, jonka ruudulla on kuvia luontomaisemista.

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus hankkii puhtaan siirtymän investointeja edistävää koulutusta. Osaamistarpeita on tunnistettu muun muassa ympäristömenettelyihin ja muuhun vihreän siirtymän sääntelyyn, rahoitusosaamiseen, hankkeiden strategiseen vuorovaikutukseen sekä investointipäätösten tekemiseen liittyen.  

Hankinnan tavoitteena on sujuvoittaa vihreän siirtymän investointien toteutumista sekä edistää niiden hyväksyttävyyttä. 

Hankinta rahoitetaan Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineellä (Recovery and Resilience Facility eli RRF), joka on osa NextGenerationEU-ohjelmaa.

 

Infotilaisuus

Hankinnasta järjestetään infotilaisuus 15.5.2024 klo 13.00–14.15. Tilaisuudessa vastataan etukäteen tulleisiin ja tilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin.  

Tilaisuudessa käsitellään myös samaan aikaan käynnissä olevaa valtionavustushakua, joka koskee puhtaaseen siirtymään liittyvää kaupallista ja teknistä osaamisen kehittämistä vientialoilla. 

Hankinnan tausta

Suomi on monesta eri syystä kiinnostava maa puhtaan siirtymän investoinneille. Puhtaalla tai vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin (Mitä on vihreä siirtymä? ym.fi). 

Elinkeinoelämän keskusliiton dataikkunan (ek.fi) mukaan Suomessa on vireillä yli 500 investointihanketta, jotka liittyvät energiasiirtymään tai puhtaaseen teollisuuteen ja siihen liittyvään palveluliiketoimintaan. Investoinnit toisivat toteutuessaan arvioiden mukaan vähintään 20 000 uutta työpaikkaa.

Suomen investointivetovoimaa voidaan vahvistaa parantamalla investointien sujuvoittamiseen liittyvää osaamista. Ajatushautomo Demos Helsingin, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAn, Jyväskylän yliopiston ja Suomen ympäristökeskus Syken laatimassa Vihreän siirtymän osaamis- ja koulutustarpeet VISIOS -raportissa (2023, julkaisut.valtioneuvosto.fi) suositellaan kohdentamaan vihreän siirtymän osaamistarpeisiin liittyviä panostuksia voimakkaasti jatkuvaan oppimiseen sekä täydennyskoulutukseen. 

 

Hankinnan kohde

Jotpa hankkii koulutusta seuraavilta osa-alueilta: 

  • Osa-alue 1. Puhtaan siirtymän ympäristömenettelyt 
  • Osa-alue 2. Puhtaan siirtymän sääntely 
  • Osa-alue 3. Perustietoa puhtaan siirtymän investoinneista päätöksentekijöille 
  • Osa-alue 4. Strateginen vuorovaikutus puhtaan siirtymän hankkeissa 
  • Osa-alue 5. Puhtaan siirtymän hankkeiden rahoitus 

Tällä hankinnalla haetaan uusia tarvelähtöisiä opintoja ja opintokokonaisuuksia. Jotpa ei voi hankkia ammatillisen koulutuksen tutkintoja eikä tutkinnon osia. Jotpa ei voi myöskään ostaa henkilöstö- tai työvoimakoulutusta tai vain yhden yrityksen tarpeisiin vastaavaa koulutusta. 

Hankinnan arvo on 3 miljoonaa euroa. Osa-alueisiin 1, 2, 4 ja 5 valitaan kolme palveluntuottajaa. Osa-alueeseen 3 valitaan kaksi palveluntuottajaa. 

Palvelua voi tuottaa joko organisaatio yksin tai ryhmittymässä muun tai muiden koulutusorganisaatioiden kanssa. Ryhmittymässä yksi hakija toimii päähakijana. 

Koulutukset tulee toteuttaa aikavälillä 1.9.2024–31.5.2025. Koulutus tulee suunnitella siten, että se voidaan suorittaa pääosin työn ohessa. 

Koulutuksen tulee olla opiskelijoille maksutonta. Opiskelijahankinta on palveluntuottajan vastuulla. 

 

Tarjouksen jättäminen

Tutustu hankinnan tarkempiin tietoihin Hanki-tarjouspalvelussa. Palvelu vaatii rekisteröitymisen. 

Tarjousajan alussa palveluntuottajat voivat esittää kysymyksiä hankinnasta tarjouspalvelun kautta. Kysymykset tulee esittää 31.5.2024 klo 12.00 mennessä. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus vastaa kysymyksiin viimeistään 5.6.2024. 

Tarjousaika päättyy 7.8.2024 klo 12.00. Päätökset pyritään tekemään elokuun 2024 aikana.

 

Tarjouskilpailuun osallistuminen

Hankintojen tarjouskilpailuun voi osallistua mikä tahansa yksityisoikeudellinen yhteisö. 

Tarjouksen voivat jättää esimerkiksi 

  • yksityiset yritykset 
  • korkeakoulut ja niiden tytäryhtiöt  
  • yksityiset koulutuksen järjestäjät tai ylläpitäjät  
  • kuntien ja kuntayhtymien omistamat tytäryhtiöt. 

 

Hankinta siirtyy syksyyn: Pilotti työvoiman ulkopuolella olevien osaamisen kehittämisestä

Jotpan suunnitteleman hankinnan Pilotti työvoiman ulkopuolella olevien osaamisen kehittämisestä toteutus siirtyy, ja tarjouskausi käynnistyy syyskuussa 2024. Tarjouskauden oli alun perin määrä käynnistyä toukokuussa 2024. Hankittava pilotti on tarkoitus suunnitella yhteistyössä eri tahojen kanssa, ja järjestelyt yhteistyön osalta ovat vielä kesken.

 

Ota yhteyttä

Päiviö, Anna
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)