Jotpan lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle liittyen aikuiskoulutustuen lakkauttamiseen
Olemme antaneet lausunnon hallituksen esitykseen eduskunnalle aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesta. Lausuntomme koskee hallituksen esitysluonnosta aikuiskoulutustuen lakkauttamisen osalta.
Lausuntomme keskiössä on resurssien huolellinen kohdentaminen ja mahdollisuus opintoihin työn ohessa
Aikuiskoulutustuen lakkauttamisen tavoitteena on resurssien parempi suuntaaminen ja julkisen talouden vahvistuminen. Samanaikaisesti on tarpeen käynnistää toimenpiteitä, jotka varmistavat, että jatkuvan oppimisen koulutusresurssit kohdentuvat paremmin osaamisen kehittämisestä eniten hyötyville ryhmille sekä osaajapulasta kärsiville aloille.
Samalla päätoimisen opiskelun mahdollisuuksien vähentyessä on nopeasti kehitettävä uusia toteutusmalleja, jotka mahdollistavat kehittämisen ja pätevöitymisen työn ohessa. Kehittämistyö tulisi käynnistää yhteistyössä työnantajien kanssa pikaisesti erityisesti niillä aloilla, joilla päätoiminen opiskelu aikuiskoulutustuella on ollut merkittävä jatkuvan oppimisen muoto. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi sosiaali- ja terveysala ja kasvatusala.