Valtionavustushaku alkaa: Hankeavustus puhtaaseen siirtymään liittyvän kaupallisen ja teknisen osaamisen kehittämiseen vientialoilla
Uusi valtionavustushaku auki
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on avannut haettavaksi valtionavustuksen, jonka tavoitteena on kehittää puhtaaseen siirtymään liittyvää kaupallista ja teknistä osaamista erityisesti vientialoilla.
Avustuksella mahdollistetaan sellaisten koulutuskokonaisuuksien järjestäminen, joilla vastataan ennakoivasti ja tehokkaasti puhtaaseen siirtymään liittyviin osaamisvaatimuksiin.
Avustusta voivat hakea ammatillisen koulutuksen järjestäjät, korkeakoulut ja vapaan sivistystyön ylläpitäjät.
Avustus toteutetaan EU-komission elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisella rahoituksella (RRF-rahoitus).
Tutustu hakuun tarkemmin:
Hakuinfo
Avustushausta järjestetään infotilaisuus 15.5.2024 kello 13.00–14.15. Tilaisuudessa vastataan etukäteen tulleisiin ja tilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin.
Tilaisuudessa käsitellään myös toukokuussa käynnistettävää hankintaa, joka koskee puhtaan siirtymän investointien sujuvoittamiseen liittyvää osaamista.
Ilmoittaudu mukaan hakuinfoon
Koulutuksen kohderyhmä
Tässä avustushaussa kohderyhmänä ovat erityisesti henkilöt, jotka työskentelevät tai ovat kiinnostuneita työskentelemään sellaisilla toimialoilla, joilla puhtaaseen siirtymään liittyviä innovaatioita sekä teknologioita voidaan hyödyntää kansallisen viennin edistämiseen.
Toimialoista ja näille syntyvistä uusista työtehtävistä tyypillisiä esimerkkejä ovat muun muassa:
- energiantuotannon ja siihen liittyvien uusien sovellutusten tehtävät (esimerkiksi energiatehokkuus ja hukkalämmön tai -energian hyödyntämiseen liittyvät tehtävät)
- kasvipohjaisiin elintarvikkeisiin ja erityisesti proteiineihin liittyvien teknologioiden ja tuotannon tehtävät
- yritysten, julkisen sektorin ja kolmannen sektorin keskinäinen konsultointiosaaminen ja kaupallinen yhteistyö.
Tavoitteena on järjestää kestoltaan lyhyitä koulutuksia mahdollisimman suurelle osallistujajoukolle. Koulutuksiin tavoitellaan yhteensä 1500–2000 osallistujaa.
Avustuspäätökset
Avustuspäätökset pyritään tekemään 19.6.2024 mennessä. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus voi myöntää tähän valtionavustukseen yhteensä noin 2 miljoonaa euroa.
Avustuksella toteutettavat osaamispalvelut käynnistyvät mahdollisimman pian alkusyksystä 2024. Myönnettävän avustuksen käyttöaika alkaa avustuksen hyväksymispäivämäärästä ja päättyy viimeistään 30.6.2025.
Haku sovitetaan yhteen puhtaaseen siirtymään liittyvän hankinnan kanssa
Avaamme toukokuun alkupuolella myös hankinnan tarjouskilpailun puhtaan siirtymän teemoihin liittyen.
Hankinta keskittyy puhtaan siirtymän investointien edellyttämään hallinnolliseen ja yhteiskunnalliseen osaamiseen. Osaamispalveluiden teemoja ovat uudistuvat ympäristömenettelyt, vihreän siirtymän sääntely ja strateginen vuorovaikutusosaaminen.
Hankinnalla rahoitetaan täysin uutta koulutusta. Hankintaa on valmisteltu yhdessä ympäristöministeriön kanssa.