Hyppää sisältöön

Varhaiskasvatuksen pätevöittävän koulutuksen aloittaa yli 400 uutta opiskelijaa kevään 2023 valtionavustuksella

Tiedote
10.7.2023
Lapsia varhaiskasvatuksen ammattilaisen kanssa lukemassa satua. Taustalla päiväkodin luokkahuone.

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on myöntänyt valtionavustusta varhaiskasvatuksen tehtäviin pätevöittäviin opintoihin yhteensä vajaat 2 miljoonaa euroa. Avustusta myönnettiin 14 koulutuskokonaisuudelle. 


Valtionavustushaku varhaiskasvatuksen tehtäviin pätevöittäviin opintoihin järjestettiin 27.4.-31.5.2023. Hakemuksia saapui 19 kappaletta, ja avustusta haettiin yhteensä 2,9 miljoonalla eurolla. 

Varhaiskasvatuksessa on pulaa pätevästä henkilökunnasta

Koulutuksilla vastataan varhaiskasvatuksen akuuttiin työvoimapulaan. Tavoitteena on lisätä lain edellyttämiä pätevöittäviä opintoja varhaiskasvatuksen opettajille, sosionomeille ja lastenhoitajille. Tavoitteena on pätevöittää ulkomailla alan tutkinnon suorittaneita henkilöitä, varhaiskasvatuksen alalla ilman tarvittavaa pätevyyttä toimivia henkilöitä sekä varhaiskasvatuksen alalle muilta aloilta hakeutuvia henkilöitä.   

Avustuksen saajat : Pätevöittävät opinnot varhaiskasvatuksen tehtäviin

Valintapäätöksissä priorisoitiin työmarkkina- ja työelämälähtöisyyttä.

Hakijoiden suunnitelmien mukaan varhaiskasvatuksen pätevöittävän koulutuksen voi aloittaa yli 400 uutta opiskelijaa myönnetyllä valtionavustuksella.

Avustusta saivat (saaja, hankkeen nimi, avustuksen määrä)

  • AEL-Amiedu Oy, Varhaiskasvatuksen lastenhoitajaksi pätevöittävät opinnot Taitotalossa, 70 000 €
  • Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä, VaLas -Varhaiskasvatuksen lastenhoitajia 68 000 €
  • Helsingin kaupunki, Pätevöidy lastenhoitajaksi, 252 000 €
  • Jyväskylän yliopisto, Kestävä malli varhaiskasvatuksen osaajapulan ratkaisemiseksi 78 000 €
  • Lab-ammattikorkeakoulu Oy, Sosionomista varhaiskasvatuksen sosionomiksi, 144 577 €
  • Laurea-ammattikorkeakoulu Oy, Varhaiskasvatuksen sosionomin osaamiseen valmentavat opinnot, 536 881 €
  • Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, VAKAASTI työelämään – pätevöidy varhaiskasvatuksen osaajaksi, 90 000 €
  • Peräpohjolan Kansanopiston kannatusyhdistys ry, Osaamisnoste: varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäviin pätevöittävä osaamispalvelu 71 185 €
  • Raision Seudun Koulutuskuntayhtymä, Lisää hoitajia varhaiskasvatukseen, 156 700 €
  • Satakunnan koulutuskuntayhtymä, PÄTEVÄ, 102 000 €
  • Savon Koulutuskuntayhtymä, VakaX, 105 700 €
  • Savonia-ammattikorkeakoulu oy,     
    Varhaiskasvatuksen sosionomitutkintoon pätevöittävien opintojen digitalisointi ja opinnollistaminen 111 760 € 
  • Tampereen korkeakoulusäätiö sr, JOVAP 75, 113 426 €
  • Vaasan kaupunki, Vetovoimaa varhaiskasvatukseen – Lastenhoitajien pätevöitymispolku Pohjanmaalla 67 300 €

Avustuspäätökset on toimitettu hakemuksissa ilmoitetuille yhteyshenkilöille sekä hakijaorganisaatioiden virallisiin sähköpostiosoitteisiin sähköisen valtionavustusjärjestelmän kautta.
Päätösten yhteydessä on toimitettu myös ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseen ja rahoituksen käyttöohjeet (jotpa.fi). 

Jotpa avaa syyskuussa 2023 seuraavat valtionavustushaut. Avattavia hakuja ovat Hoiva-avustajien koulutus 2/2023, Pätevöittävät opinnot sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviin ja Vankien perustaitojen kehittäminen. Näiden valtionavustuksien tarkemmista aikatauluista tiedotetaan myöhemmin. 

Mähönen, Mikko
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)