Hyppää sisältöön

Valtionavustushaku alkaa: Hankeavustus hoiva-avustajien koulutukseen 2024

Tiedote
15.10.2024
Tummahiuksinen mieshoitaja hymyilee vanhukselle, joka istuu pyörätuolissa selin kameraan. Hoitaja on kyykistynyt pyörätuolin viereen ja pitää kättään pyörätuolin käsinojalla.

Uusi valtionavustushaku auki

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on avannut haettavaksi valtionavustushaun hoiva-avustajien kouluttamiseen. Avustuksen tavoitteena on järjestää hoiva-avustajakoulutusta, joka perustuu uusiin hoiva-avustajan työn suosituksiin. 

Avustusta voivat hakea ammatillisen koulutuksen järjestäjät, joilla on sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon järjestämislupa. 

Vapaan sivistystyön ylläpitäjät ja korkeakoulut voivat olla osahakijoina mukana ammatillisen koulutuksen järjestäjien koordinoimissa yhteishankkeissa. 

 

Avustuksen tavoite

Valtionavustuksen tavoitteena on parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön saatavuutta ja henkilöstömitoituksen edellytyksiin vastaamista. 

Tällä valtionavustuksella järjestetään hoiva-avustajakoulutusta, joka perustuu uusiin hoiva-avustajan työn suosituksiin. 

Avustuksella voidaan rahoittaa seuraavia sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon kuuluvia tutkinnon osia:  

  • Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen (20 osaamispistettä) 
  • Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen (25 osaamispistettä) 
  • Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen (15 osaamispistettä). 

Avustuksen tavoitteena on kouluttaa yhteensä 550 hoiva-avustajaa rahoituskauden aikana. 

 

Avustuksen tausta

Vuoden 2023 talousarviovalmistelua koskevissa neuvotteluissa yhtenä keskeisenä teemana nousi esiin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön heikko saatavuus. Saatavuuden parantamiseksi ja etenkin henkilöstömitoituksen edellytyksiin vastaamiseksi nopeana toimenpiteenä on ehdotettu hoiva-avustajien koulutusmäärien lisäämistä.  

Hoiva-avustajan koulutusta, osaamisvaatimuksia ja tehtävänkuvaa koskeva suositus on päivitetty alkaen 1.8.2024. Uuden suosituksen avulla hoiva-avustajien koulutusvaatimuksissa voidaan huomioida sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden uudistus. Hoiva-avustajien työn suosituksessa kuvataan muun muassa hoiva-avustajien työtehtäviä kotihoidossa sekä hoiva-avustajan roolia lääkehoidossa. 

 

Koulutuksen kohderyhmä

Tässä avustushaussa kohderyhminä ovat erityisesti henkilöt, jotka työskentelevät  

  • lähiammateissa, esimerkiksi laitoshuoltajana tai henkilökohtaisena avustajana ja/tai  
  • epätyypillisissä tai lyhytaikaisissa työsuhteissa.  

Lisäksi potentiaalisia kohderyhmiä voivat olla esimerkiksi Ukrainasta tulleet pakolaiset, kausityöntekijät, työvoiman ulkopuolelta työelämään palaavat tai ilman ammatillisia valmiuksia antavaa tutkintoa olevat henkilöt. 

 

Hakuinfon tallenne 3.10.2024

Valtionavustushausta järjestettiin infotilaisuus torstaina 3.10.2024. Tilaisuudessa käytiin läpi syyskuun ja lokakuun 2024 valtionavustusten taustaa, tavoitteita, tavoiteltua kohderyhmää ja sisältöä.  

Tilaisuuden tallenteessa hoiva-avustajien koulutusta koskevaa avustushakua käsitellään kohdassa 1:07:36-1:33:30. 

 

Avustuspäätökset

Avustuspäätökset pyritään tekemään 5.12.2024 mennessä. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus voi myöntää tähän valtionavustukseen yhteensä noin 4,7 miljoonaa euroa. 

Avustuksella toteutettavat osaamispalvelut käynnistyvät mahdollisimman pian keväällä 2025. Myönnettävän avustuksen käyttöaika alkaa avustuspäätöksestä ja päättyy viimeistään 31.5.2026. 

 

Ota yhteyttä

Mähönen, Mikko
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)