Valtionavustushaku alkaa: Hankeavustus työn ohessa opiskelun vahvistamiseksi
Uusi valtionavustushaku auki
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on avannut haettavaksi valtionavustuksen, jonka tavoitteena on kehittää työn ja opintojen yhteensovittamista ja helpottaa osaavan työvoiman saatavuutta työvoimapula-aloilla.
Poiketen Jotpan muista valtionavustuksista, tällä valtionavustuksella ei rahoiteta koulutuksen järjestämistä.
Tällä valtionavustuksella rahoitetaan
- koulutuksen suunnittelua ja seurantaa
- osallistujien ohjausta ja tukemista
- opiskelun järjestelyistä syntyviä kustannuksia.
Valtionavustuksen tarkoituksena on pilotoida ja kehittää työn ohessa opiskelun malleja tilanteessa, jossa aikuiskoulutustuki ei enää ole yksilön käytettävissä päätoimisen opiskelun tukemiseksi ja mahdollisuudet jäädä kokonaan pois työstä opiskelua varten ovat aikaisempaa rajatummat.
Tutustu hakuun tarkemmin
Hakuinfo
Avustushausta järjestetään infotilaisuus torstaina 21.11.2024 kello 10.00–11.00. Tilaisuudessa vastataan etukäteen tulleisiin ja tilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin.
Hakuinfon ilmoittautuminen ja materiaalit
Avustus kohdentuu erityisesti sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan sisäisiin ammatti- ja urasiirtymiin sekä pätevöitymiseen nykyisissä tehtävissä.
Pilotissa mahdollistetaan joustavampia ura- ja koulutuspolkuja sellaisissa tutkintokoulutuksissa, joissa:
- on käytetty runsaasti aikuiskoulutustukea
- tutkinnon suorittaneista ammattilaisista on akuutti pula työmarkkinoilla
- on paljon pakollisia harjoittelujaksoja.
Pilottien tavoitteena on:
- mahdollistaa jatkuva oppiminen siten, että työssä olevat henkilöt voivat jatkaa työntekoa opiskelun aikana
- selvittää parhaimpia tapoja opiskeluun työn ohessa silloin, kun koulutus edellyttää pakollista harjoittelua tai muita poissaoloja työstä
- kerätä tietoa siitä, mitä kustannuksia syntyy koulutuksen toteuttajalle, työnantajalle ja opiskelijalle työn ohessa suoritettavista opinnoista
- lisätä koulutuksen toteuttajien, työnantajien ja työssä olevien opiskelijoiden välistä yhteistyötä.
Avustettavissa piloteissa voidaan kehittää jo käytössä olevia koulutuksen toteutustapoja tai kehittää kokonaan uusia.
Koulutuksen toteuttajan ja työnantajan tulee löytää yhdessä sellaisia opintojen toteutustapoja, jotka edellyttävät opintojaan suorittavalta työntekijältä mahdollisimman vähän poissaoloa työstä. Hankeavustuksella tuetaan rahallisesti tätä.
Avustusta voivat hakea ammatillisen koulutuksen järjestäjät, ammattikorkeakoulut ja yliopistot.
Avustushaku on hallituksen hanke työn ohessa opiskelun vahvistamiseksi.
Lue lisää hankkeesta
Koulutuksen kohderyhmä
Avustuksella toteutettavien pilottien kohderyhmänä ovat erityisesti sosiaali- ja terveysalalla sekä kasvatusalalla työskentelevät henkilöt, joiden tavoitteena on suorittaa työnsä ohessa:
- sairaanhoitajan tutkinto
- sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
- sosionomin tutkinto
- varhaiskasvatuksen opettajaksi pätevöittävät opinnot (kandidaatti tai maisteri) tai
- erityisopettajan kelpoisuus.
Mahdollisia muita mukana olevia koulutuksia voivat olla sellaiset tutkinto-opinnot, jotka vastaavat avustushaun Pilottien tavoitteet -kohdassa mainittuja ehtoja.
Opiskelijavalintaan sovelletaan, mitä asianomaista koulutusta koskevassa laissa säädetään opiskelijaksi ottamisen edellytyksistä ja kelpoisuudesta opintoihin. Koulutusten toteuttamiseen sovelletaan avustuksen saajaa koskevaa lainsäädäntöä.
Avustuspäätökset
Avustuspäätökset pyritään tekemään 20.2.2025 mennessä. Valtioneuvosto on esittänyt vuotta 2025 koskevassa talousarvioesityksessä tähän hankkeeseen 10 miljoonan euron määrärahaa (valtioneuvosto.fi).
Pilotointi- ja kehittämistoiminta käynnistyy heti avustuspäätösten jälkeen. Myönnettävän avustuksen käyttöaika alkaa avustuksen hyväksymispäivämäärästä ja päättyy viimeistään 31.12.2026.