- Etusivu
- Ajankohtaista
- Tiedotteet
Edistämme jatkuvaa oppimista tuottamalla tietoa siitä, millaista osaamista tulevaisuuden
työelämässä tarvitaan
Tiedotteet
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus hankkii puhtaan siirtymän investointeja edistävää koulutusta.
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus hankkii palvelua, jonka tarkoituksena on testata kansallista pienten osaamiskokonaisuuksien viitekehystä.
Avustuksella mahdollistetaan sellaisten koulutuskokonaisuuksien järjestäminen, joilla vastataan ennakoivasti ja tehokkaasti puhtaaseen siirtymään liittyviin osaamisvaatimuksiin.
Avustusta myönnettiin 19 koulutuskokonaisuudelle yhteensä noin 2,7 miljoonaa euroa.
Osaamistarvekompassin tietosisältöjä on täydennetty noin 28 000 osaamisella. Tutustu uusiin sisältöihin ja anna palautetta!
Jotpa avaa toukokuun alkupuolella kaksi uutta rahoitusta puhtaan siirtymän teemoihin liittyen.
Hankinnan tavoitteena on tarjota työllistymistä edistäviä osaamispalveluja 500:lle Suomeen saapuneelle ukrainalaiselle.
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on toteuttanut kilpailutuksen, jolla hankitaan lämpö-, vesi-, ilma-, sähkö- ja automaatioaloilla työskenteleville koulutusta.