Hyppää sisältöön
Silmälasipäinen säästöpossu vierellään kolikkopinoja.

Kohdennamme rahoitusta innovatiivisiin, koko palvelujärjestelmää uudistaviin osaamispalveluihin

Rahoitamme

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus on koulutuksen ja osaamisen uusi toimija, jonka tavoitteena on edistää työikäisen väestön osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Jotpa rahoittaa osaamispalveluiden toteuttamista hankinnoilla ja valtionavustuksilla. 

Vuoden 2024 rahoitushakujen teemat ja aikataulut

Lue lisää

Mitä rahoitamme?

Palvelukeskus rahoittaa koulutusta ja muita osaamispalveluita työelämän osaamistarpeisiin. Rahoitetut osaamispalvelut ovat osallistujille maksuttomia, ja ne on suunnattu pääsääntöisesti työssä oleville ja työvoiman ulkopuolella oleville henkilöille. Palvelukeskus ei rahoita työvoimakoulutusta. Palvelut toteutetaan pääasiassa niin, että niihin voi osallistua työn ohessa.

Palvelukeskus lisää työikäisten mahdollisuuksia kehittää osaamista, jota tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Palvelukeskus pyrkii vaikuttamaan siihen, että työikäisten kyvyt ja osaaminen vahvistuvat; etenkin niiden, jotka selvitysten mukaan osallistuvat aikuiskoulutukseen ja jatkuvaan oppimiseen vain vähän. Palvelukeskus haluaa vahvistaa erityisesti sellaisten työikäisten osaamista, jotka ovat suorittaneet enintään perusasteen koulutuksen, joilla on heikot perustaidot tai joilla on muutoin heikko asema työmarkkinoilla. 

Palvelukeskuksen myöntämän rahoituksen yleisenä tavoitteena on rahoittaa sellaisia osaamispalveluita, joiden avulla työntekijä ja työnantaja kykenevät vastaamaan työelämän uusiin osaamistarpeisiin tai ennakoituihin elinkeino- tai ammattirakenteen muutoksiin. Rahoitettavilla palveluilla voidaan myös tukea tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan myötä syntyviä uusia osaamistarpeita. Tavoitteena on edistää jatkuvaa oppimista myös tulevaisuudessa esimerkiksi siten, että koulutuksen toteuttajat voivat hyödyntää rahoitettuja osaamispalveluita jatkossa laajasti muun muassa osana tutkintoja. 

Palvelukeskus suuntaa rahoitusta erilaisiin ja eri kokoisiin palveluihin, joissa voivat yhdistyä eri opetusmetodit, innovatiivisuus ja eri toimijoiden yhteistoteutukset. Avustetuissa tai hankituissa palveluissa panostetaan erityisesti opiskelijahankintaan sekä opiskelun ja oppimisen tukeen. 

Palvelukeskus voi edellyttää, että sen rahoittama koulutus ja siihen liittyvät tukitoimet soveltuvat luonteeltaan erityisesti tietylle kohderyhmälle.

Esimerkkejä kohderyhmistä:  

  • vailla toisen asteen tutkintoa olevat,  
  • rakennemuutosaloilla työskentelevät, 
  • yksinyrittäjät ja
  • maahanmuuttajat. 

Rahoitusmuotoja ovat valtionavustukset ja hankinnat, joita voivat olla esimerkiksi suuret kilpailutukset, pienet ja pistemäiset hankinnat sekä kokeilut.

Millaisia osaamispalveluita rahoitetaan valtionavustuksella?

Millaisia osaamispalveluita hankitaan kilpailuttamalla?

Ota yhteyttä

Haapakoski, Mirka
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)
Mähönen, Mikko
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)
Paavola, Krista
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)
Päiviö, Anna
erityisasiantuntija
(osaamispalveluiden rahoitus, valtionavustukset, hankinnat)