Hyppää sisältöön
Bannerissa turkoosilla taustalla teksti "Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankki"

Erilaisia oppimiseen vaikuttavia haasteita on monia.

Oppimisen haasteet

Oppimisen haasteet

Tällä sivulla kerromme, että:

  • Oppimisvaikeuksia on monenlaisia ja ne vaikuttavat eri tavalla työhön
  • Oppimisvaikeuksien lisäksi oppimiseen voivat vaikuttaa myös muut asiat
  • Oppimisvaikeuksien kanssa voi menestyä työelämässä löytämällä omat vahvuutensa ja sopivan työn.

Oppimiseen vaikuttavia haasteita on monenlaisia

Oppimisvaikeuksia on monenlaisia, ja ne voivat vaikuttaa eri tavoin työskentelyyn. Jos vaikeuksia on ollut lapsuudesta saakka, puhutaan kehityksellisistä oppimisvaikeuksista. Keskeisenä taustatekijänä on aivojen erilainen tapa käsitellä tietoa. Yleisin oppimisvaikeus on lukivaikeus. Muita ovat esimerkiksi matematiikan vaikeus, kielellinen kehityshäiriö, hahmotusvaikeudet ja tarkkaavuuden vaikeudet. Oppimisvaikeudet voivat olla myös päällekkäisiä, ja esimerkiksi lukivaikeuteen voi liittyä eriasteisia keskittymisen ongelmia.

Oppimisvaikeuksien ohella oppimisen haasteita voivat aiheuttaa myös muut tekijät, kuten motivaation puute, stressi, raskas elämäntilanne tai mielenterveyden ongelmat. Näissä tapauksissa haasteet usein lievittyvät, kun vaikeuksia aiheuttavat tekijät poistuvat. Lisäksi erilaiset aivoihin vaikuttavat sairaudet voivat aiheuttaa oppimisen ongelmia, jotka voivat olla korjaantuvia, pysyviä tai eteneviä.

Oppimisvaikeuksien kanssa voi menestyä opinnoissa ja työelämässä, kun löytää omat vahvuutensa ja itselle soveltuvan työn. Oppimisvaikeudet eivät ole yhteydessä älykkyyteen, ja niitä voi esiintyä yhtä lailla peruskoulun käyneillä kuin professorillakin. Oppimisvaikeuksien kanssa eläminen voi kehittää ongelmanratkaisukykyä, luovuutta, sinnikkyyttä ja myötätuntoa. Esimerkiksi lukivaikeuden kohdalla vahvuuksia voivat olla hyvät kädentaidot ja hahmottamiskyky. Vaikka kouluaika olisi ollut haastava, työssä oppiminen aikuisena on usein mielekästä, kun opiskeltava asia liittyy omaan työhön.

Tutustu erilaisiin oppimisvaikeuksiin ja työelämätarinoihin

Tutustu oppimisvaikeuksiin tämän kuvan avulla. Klikkaamalla kuvakkeita löydät lisätietoa erilaisista oppimisvaikeuksista ja moninaisista oppijoista työelämässä.

  • Kysymysmerkki: tietoa oppimisvaikeuksista lyhyesti.
  • Maapallo: linkki ulkoisille verkkosivuille, joilla on lisätietoa.
  • Ihmishahmo: kuvitteellinen henkilötarina oppimisvaikeuksista ja löydetyistä ratkaisuista työelämässä.

Vasemman yläkulman kuvakkeesta klikkaamalla voit lukea kuvan sisällöt saavutettavassa näkymässä. Oikean alakulman kuvakkeista voit kääntää sisällöt toiselle kielelle ja avata kuvan koko näytön tilaan.

Materiaalipankki on toteutettu Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineen (RRF) tuella.