Hyppää sisältöön
Nainen kurkistaa paperirullasta.

Luomme osaamisen avulla edellytyksiä yritysten ja yhteisöjen kasvulle ja hyvinvoinnille

Keitä Jotpa palvelee?

Palvelemme erilaisia kohderyhmiä kuten työikäisiä ihmisiä ja työnantajia. Pääasialliset kohderyhmämme vaihtelevat hieman erilaisten tehtäväalueidemme mukaisesti.

Rahoitamme koulutus- ja osaamispalveluita

Rahoitamme koulutus- ja osaamispalveluita valtionavustuksilla ja kilpailuttamalla hankintoja. Rahoitusta voivat hakea erilaiset osaamispalveluiden tarjoajat. Valtionavustuksia voivat hakea ammatillisen koulutuksen järjestäjät, vapaan sivistystyön ylläpitäjät, yliopistot tai ammattikorkeakoulut, kun taas hankintojen tarjouskilpailuun voivat osallistua yksityisoikeudelliset yhteisöt.

Rahoittamamme osaamispalvelut on suunnattu erityisesti työssä oleville ja työvoiman ulkopuolella oleville henkilöille. Työvoiman ulkopuolella olevilla tarkoitetaan tässä henkilöitä, jotka eivät Tilastokeskuksen määritelmän mukaan ole työssä olevia tai työttömiä. Tällaisia- ovat esimerkiksi eläkeläiset tai kotona lapsia hoitavat henkilöt. Opiskelijat ja työttömät työnhakijat voivat osallistua palvelukeskuksen rahoittamiin osaamispalveluihin, mutta he eivät kuulu pääasiallisiin kohderyhmiin.

Osaamispalvelut on suunnattu sellaisille ihmisille, jotka tarvitsevat lisää osaamista tai haluavat päivittää nykyistä osaamistaan, jotta heillä olisi paremmat mahdollisuudet työllistyä ja pysyä kilpailukykyisinä työmarkkinoilla. Osaamispalvelut on kohdennettu erilaisille kohderyhmille. Nämä kohderyhmät määritellään aina jokaisen rahoitushaun kohdalla erikseen. 

Rahoitustehtävä palvelee siis lopulta yksilöitä oman osaamisen kehittämisessä sekä työnantajia osaavan työvoiman saatavuutta edistämällä ja työn tuottavuutta parantamalla.

Tuotamme ennakointitietoa päätöksenteon tueksi

Ennakointitehtävämme pääasiallisia kohderyhmiä ovat sellaiset tahot, jotka välittävät tietoa ja osaamispalveluita sekä yksilöille että yrityksille. 

Seuraavat tahot voivat hyödyntää ennakointitietoa omassa toiminnassaan:

  • Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden tuottajat ja kehittäjät voivat tukea ennakointitiedolla työikäisten yksilöiden koulutusvalintoja ja urasuunnittelua.
  • Koulutuksen järjestäjät, oppilaitokset ja muut osaamispalveluiden tuottajat voivat kehittää palvelutarjontaansa ennakointitiedon avulla.
  • Media voi välittää tietoa yhteiskunnallisesta muutoksesta ja työikäisten tulevaisuuden osaamistarpeista sekä osaamisen puutteista. 
  • Yritykset ja muut työnantajat sekä työelämän järjestöt voivat hyödyntää ennakointitietoa oman henkilöstönsä ja jäsenistönsä osaamisen kehittämisen suunnitteluun ja toteutukseen. 
  • Alueelliset ja valtakunnalliset päätöksentekijät ja asiantuntijat voivat hyödyntää ennakointitietoa laatiessaan jatkuvan oppimisen strategista kehittämissuunnitelmaa.

Tuemme tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden tuottajia tehtävässään

Toteutamme tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden koordinointi- ja kehittämistehtäväämme tuottamalla tietoa ohjauksen toimijoille sekä edistämällä yhteistyötä elinikäisen ohjauksen toteuttamisessa. Yhteistyö- ja kehittämiskumppaneitamme ovat ohjauksen valtakunnalliset ja alueelliset toimijat. 

Tuemme elinikäisen ohjauksen toimijoita tuottamalla tietoa ja vaikuttamalla verkostoissa ohjauksen saatavuuden edistämiseksi ja ohjauksen laadun kehittämiseksi. Elinikäisen ohjauksen toimijat ovat avainasemassa jatkuvan oppimisen uudistuksen tavoitteiden toteutumisessa ja siten koko työikäisen väestön osaamisen kehittämisessä. 

Teemme yhteistyötä monella tasolla

Teemme yhteistyötä monella tasolla esimerkiksi rahoitushakujen ja rahoituspäätösten valmistelussa ja ennakointitiedon analysoinnissa. Eri toimijoita ja verkostoja on paljon. Jotpa tukee verkostojaan jakamalla tietoa jatkuvaa oppimista ja ennakointia koskevasta tilannekuvasta sekä rahoitetuista palveluista kertyneistä seurantatiedoista ja hyvistä käytännöistä.

Teemme työtä osaavan työvoiman saatavuuden edistämiseksi myös erilaisten hankkeiden ja projektien kautta, joiden kohderyhmiä ovat mm. koulutukseen vähemmän osallistuvat.